Itämeren olosuhteet ovat ainutlaatuiset. Itämeren vesi on murtovettä, jossa suolainen merivesi kohtaa makean veden, ja meriveden vaihtuvuus on hidasta. Tässä tarkastelemme, miten juuri nämä ominaisuudet luovat elinympäristön, joka on sekä poikkeuksellisen lajirikas että samalla erittäin herkkä muutoksille.
Elämää täynnä oleva meri planktonista pyöriäisiin
Itämeressä elää merkittävä määrä eliölajeja, vaikka se on kooltaan pieni ja matala meri: mikroskooppisista planktoneliöistä ja kaloista aina merilintuihin, hylkeisiin sekä pieniin, äärimmäisen uhanalaisiin pyöriäisiin. Koska suolapitoisuus vähenee asteittain etelästä pohjoiseen, merelliset lajit esiintyvät pääasiassa suolaisemmilla eteläisillä alueilla, kun taas makeanvedenlajit hallitsevat pohjoisempana.
Liiallinen ravinnekuormitus horjuttaa tasapainoa (rehevöityminen)
Valitettavasti ihmisen toiminta vaikuttaa Itämeren lajikirjoon yhä enemmän. Vuosikymmenten ajan maataloudesta, jätevesistä ja teollisuudesta peräisin olevat ravinteet ovat kulkeutuneet mereen ja aiheuttaneet rehevöitymistä. Rehevöityminen on prosessi, jossa ravinteiden ylimäärä toimii lannoitteena ja johtaa laajoihin leväkukintoihin. Kun levät kuolevat ja vajoavat pohjaan, bakteerit hajottavat ne, mikä kuluttaa happea syvemmissä vesikerroksissa ja jättää osia merenpohjasta lähes täysin elottomiksi.
Ympäristömyrkyt Itämeren kaloissa
Osa Itämeren kaloista sisältää jäämiä ympäristömyrkyistä, kuten dioksiineista ja PCB-yhdisteistä. Nämä aineet päätyivät mereen pääasiassa aiempina vuosikymmeninä teollisen toiminnan seurauksena ja hajoavat erittäin hitaasti, minkä vuoksi pieniä määriä voi yhä esiintyä joissakin lajeissa. Ajan myötä tiukemmat ympäristösäädökset ja puhtaammat tuotantotavat ovat vähentäneet päästöjä merkittävästi, ja pitoisuudet monissa lajeissa ovat myös laskeneet. Aineiden hidas hajoaminen tekee niistä silti tärkeän osan Itämeren ympäristön tilan seurantaa ja arviointia.
Koska nämä aineet kertyvät rasvakudokseen ajan myötä, niitä voidaan tavata monissa Itämeren kalalajeissa. Korkeimpia pitoisuudet ovat kuitenkin useimmiten silakassa ja lohessa, sillä nämä lajit ovat rasvaisempia ja lohi elää pidempään. Siksi viranomaiset antavat erityisiä ravitsemussuosituksia juuri näille rasvaisille kalalajeille. Kuten aiemmin mainittiin, Itämeren luonne pienenä ja osittain suljettuna merenä merkitsee, että saasteet pysyvät ympäristössä pitkään, mikä osaltaan selittää edelleen mitattavat pitoisuudet. Pitkäaikainen ympäristöseuranta osoittaa, että pitoisuudet ovat vähitellen laskeneet viime vuosikymmenten aikana, vaikka ne joissakin tapauksissa ovat yhä niin korkeita, että viranomaiset (Ruokavirasto) pitävät ravitsemussuosituksia tarpeellisina.
Lyhyt katsaus vuosille 2024/2025:
- Ruokaviraston mukaan raskaana olevien, raskautta suunnittelevien sekä lasten suositellaan rajoittavan tiettyjen kalalajien, kuten suuren silakan ja luonnonvaraisen Itämeren lohen syömistä enintään kertaan kahdessa kuukaudessa. Ruotsissa samalle kohderyhmälle suositellaan näiden lajien käyttöä vain muutamaan kerran vuodessa.
- Muut aikuiset voivat monissa tapauksissa syödä näitä kaloja useammin. Löydät lisätietoa Suomen ohjeistuksesta Ruokaviraston verkkosivuilta.
- Kasvatettu kala, turska, kilohaili ja monet muut lajit sisältävät yleensä huomattavasti alhaisempia dioksiinien ja PCB-yhdisteiden pitoisuuksia, eivätkä ne siksi useimmissa maissa kuulu yhtä rajoittavien ravitsemussuositusten piiriin.
Suositukset vaihtelevat jonkin verran maiden välillä, mutta ne perustuvat samaan periaatteeseen: kalan ravitsemuksellisten hyötyjen saamiseen samalla, kun tiettyjen Itämeren kalalajien käyttöä sopeutetaan väestöryhmille, jotka ovat herkempiä ympäristömyrkyille.
Lähteet:
/1920x1080-px/demersala-och-pelagiska-fiskar-i-ostersjon4bd13954718a4579b4923a66a94c3575.tmb-labelhome.jpg?Status=Master&Culture=sv&sfvrsn=5b7c58_1)
Itämeren kalat
Miten ilmastonmuutos ja rehevöityminen vaikuttavat Itämereen
Nykyisin Itämeren suurimmat haasteet liittyvät ilmastonmuutokseen ja jatkuvaan rehevöitymiseen. 1980-luvulta lähtien Itämeri on lisäksi lämmennyt nopeammin kuin mikään muu rannikkovesialue maailmassa. Kun pintavesi lämpenee, se kevenee, mikä voimistaa jo ennestään voimakasta kerrostuneisuutta vesikerrosten välillä, niin sanottua halokliinia, ja saa meren muodostamaan vakaita kerroksia, jotka sekoittuvat huonosti. Tämä vaikeuttaa hapekkaan pintaveden pääsyä meren syvempiin osiin. Lämpimämpi vesi pystyy lisäksi sitomaan vähemmän happea jo lähtökohtaisesti, mikä edelleen rajoittaa syvän veden happipitoisuuksia.
Enemmän sadetta, lisää valumaa ja muuttuvat olosuhteet
Samaan aikaan muutokset sademäärissä ja jokien virtaamissa vaikuttavat siihen, kuinka paljon makeaa vettä ja ravinteita valuu Itämereen. Viime vuosina alueen pohjoisosissa on saatu enemmän sadetta, ja talvet ovat lisänneet jokien virtaamia. Tämä voi muuttaa suolapitoisuutta sekä niitä olosuhteita, joista kalat ja pohjaeläimet ovat riippuvaisia lisääntymisen ja selviytymisen kannalta.
Ympäristömääräykset vaikuttavat – mutta hitaasti
Viime vuosikymmeninä käyttöön otetut ympäristömääräykset ovat auttaneet vähentämään saasteita ja ravinnekuormitusta, ja joillakin alueilla olosuhteet paranevat hitaasti. Merkittävä osa jätevesipäästöjen vähentämiseen liittyvästä edistyksestä on seurausta EU:n yhdyskuntajätevesidirektiivistä (Urban Waste Water Treatment Directive, UWWTD), joka hyväksyttiin vuonna 1991, ja joka velvoitti Itämeren ympärillä olevat maat parantamaan jätevedenpuhdistamoitaan ja vähentämään ravinnepäästöjä.
Vuonna 2024 EU sopi uudesta, päivitetystä direktiivistä, joka tuo tulevina vuosina entistä tiukemmat vaatimukset typen ja fosforin poistolle. Samalla tiukemmat lannoitteiden käyttöä koskevat säännöt ja parantuneet maatalouskäytännöt alueella ovat vähentäneet mereen päätyvien ravinteiden määrää. Tämä on puolestaan johtanut siihen, että useilla alueilla, kuten Suomenlahdella, typen ja fosforin kuormitus on selvästi vähentynyt, mikä osoittaa, että koordinoidut toimet voivat tuottaa tuloksia. Elpyminen on kuitenkin epätasaista ja voi viedä pitkään, sillä veden vaihtuvuus Itämeren ja Pohjanmeren välillä on erittäin hidasta.
Kalakannat heijastavat yhä pitkäaikaisia vaikutuksia
Näistä parannuksista huolimatta pitkäaikaisen kuormituksen ekologiset vaikutukset näkyvät edelleen selvästi Itämeren kalakannoissa. Monet kalakannat ovat pienentyneet murto-osaan historiallisista tasoistaan, ja nykyisin pyydetty kala on toisinaan pienempää, heikommassa kunnossa ja osoittaa stressin merkkejä. Tällaiset muutokset kalojen koossa, terveydessä ja kannan tasoissa vaikuttavat koko ekosysteemiin, kalastuselinkeinoon sekä Itämeren maiden mahdollisuuksiin tukeutua paikallisesti pyydettyyn kalaan ravinnon ja toimeentulon lähteenä.
Yhteinen vastuu tulevaisuudesta
Itämeren nykytila osoittaa, kuinka tiiviisti luonto ja ihmisen toiminta ovat kytkeytyneet toisiinsa. Lähimeremme suojeleminen edellyttää yhteistyötä viranomaisten, elinkeinoelämän, tutkijoiden ja paikallisyhteisöjen välillä, selkeän ja tieteeseen perustuvan tiedon ohjaamana. Jatkuvilla yhteisillä ponnisteluilla Itämeren olosuhteita voidaan ajan myötä parantaa ja luoda kestävämpi ja tuottavampi merellinen ympäristö tuleville sukupolville.
Miten Itämeren kalat voivat?
/1920x1080-px/current-status-of-stocks9c957336ba134f34b0b54ac5587af447.tmb-labelhome.jpg?Status=Master&Culture=sv&sfvrsn=6c863c45_1)