Skip to main content

MSC lanseerasi kansainvälisen kestävän kalastuksen rahaston

Marine Stewardship Council (MSC) on lanseerannut uuden maailmanlaajuisen rahaston (The Global Fisheries Sustainability Fund, GFSF) tukeakseen ammattikalastukseen liittyvää tutkimusta.  Rahaston tarkoituksena on tukea erityisesti pienimuotoiselle ammattikalastukselle ja kehittyvien maiden kalastajille suunnattuja tutkimushankkeita.

Rahastosta jaetaan yhteensä 400 000 puntaa kahden vuoden hankkeisiin, joilla pyritään vahvistamaan kalastukseen liittyvää tutkimustietoa sekä kalastusyritysten mahdollisuuksia osallistua MSC-sertifiointiprosessiin.

“MSC:n visiona on elämää täynnä olevat valtameret ja turvattu merenelävien tuotanto nykyiselle ja tuleville sukupolville. Viisitoista vuotta MSC:n perustamisen jälkeen 250 kalastusyritystä on saanut MSC-sertifikaatin, joka osoittaa niiden olevan edelläkävijöitä kalavarojen kestävässä käytössä”, kertoo MSC:n johtaja Rupert Howes.

"Monelle kalastusyritykselle tieteelliseen tutkimustietoon ja riippumattomaan arviointiin perustuvan MSC-sertifioinnin saavuttaminen voi kuitenkin olla merkittävä haaste. Olemme luoneet tämän rahaston tukeaksemme hankkeita, joilla voidaan vahvistaa kalastustoimintaan liittyvää tutkimusta sekä vähentää puuttelliseen tutkimustietoon liittyviä ongelmia, jotka voivat olla esteenä sertifioinnin saamiselle. Rahastolla pyritään ennen kaikkea lisäämään MSC-ohjelman saavutettavuutta globaalilla tasolla”, toteaa Howes.

Kuka voi hakea?

Rahastosta voidaan myöntää tukea akateemisille instituutioille, riippumattomille tutkijoille, ammattikalastajille, valtion instituutioille sekä kansalaisjärjestöille. MSC toivoo, että määrärahoja voitaisiin kasvattaa tulevina vuosina. Se pyrkii aktiivisesti etsimään uusia yhteistyökumppaneita, jotta rahastosta olisi mahdollista kohdentaa varoja yhä useampiin tutkimusprojekteihin.

"Sen lisäksi, että tämä rahasto auttaa ammattikalastajia heidän pyrkimyksissään kohti kestävää kalastustoimintaa, se auttaa myös parantaamaan kalastuksesta riippuvaisten yhteisöjen toimeentuloa sekä ekosysteemien hyvinvointia tulevia sukupolvia varten”, kertoo Howes.

MSC toivoo erityisesti hankehakemuksia, joiden tarkoituksena on etsiä ratkaisuja tieteelliseen tutkimustietoon, teknologiaan tai kalastuksen hallinnointiin liittyviin haasteisiin, jotka voivat olla esteenä MSC-sertifioinille. Hankkeet voivat myös vahvistaa pienimuotoisen ammattikalastuksen sekä kehittyvien maiden kalastajien kapasiteettia heidän pyrkimyksissään kohti vastuullista kalastustoimintaa ja varsinaista sertifiointiprosessia.

Vuoden 2015 viimeinen hakupäivä on 31. lokakuuta. MSC ilmoittaa avustuspäätöksistä vuoden lopussa.

Rahoituksesta kiinnostuneita organisaatioita ja yksityishenkilöitä pyydetään ottamaan yhteyttä MSC:hen lähettämällä tiedustelut osoitteseen [email protected], josta voi pyytää prosessiin liittyvää ohjeistusta sekä hakemuslomakkeen. Kaikki tiedustelut tulee esittää englanniksi.

Lisätietoja: www.msc.org/GFSF

Janne Posti, MSC Project Manager / Finland, Mobile: +358 44 980 5916, Email: [email protected]

Lisätietoa

Kalastusyritysten kehittäminen

Kalastusyritysten kehittäminen

Kestävän kalastuksen ja kalastuksen hallinnan lisäksi kalastusyritysten tulee hallita vaikutuksiaan ympäristöön ja toisiin lajeihin.

Jäljitettävät merenelävien toimitusketjut

Jäljitettävät merenelävien toimitusketjut

Vähittäiskauppiaita, kalakauppoja ja ravintoloita sertifioidaan ympäri maailmaa, jotta MSC-merkitty kala voidaan jäljittää kestävään lähteeseen.