Skip to main content

Ensimmäinen Kultainen Kala -palkinto Tallink Siljalle

MSC myönsi Suomen ensimmäisen Kultainen Kala -palkinnon Tallink Silja Oy:lle. Palkinto myönnetään tästä eteenpäin joka vuosi yhdelle MSC:n yhteistyökumppaneista, joka tahollaan ponnistelee merenelävien tuotannon turvaamiseksi nykyiselle ja tuleville sukupolville.

Tallink Silja Oy:lle myönnettiin MSC:n Kultainen Kala 2018 Kestävän Kalan päivässä 27. syyskuuta 2018. MSC on palkinnut yhteistyökumppaneitaan vastaavanlaisilla palkinnoilla muissa maissa aiemminkin, mutta tämä palkinto on ensimmäinen lajiaan Suomessa.

”Tällä uudella palkinnolla haluamme huomioida yrityksiä, jotka ponnistelevat meriemme paremman tulevaisuuden puolesta. Tuomalla MSC-sertifikaattiaan esiin ravintoloissaan ja viestinnässään, Tallink Silja on suoraan vaikuttanut kuluttajien valintoihin – tämä edistää merten hyvinvointia ja auttaa varmistamaan, että mereneläviä on tarjolla myös tulevaisuuden sukupolville”, sanoo MSC Suomen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Johanna Vepsä.

Tallink Siljan Suomesta lähtevälle viidelle risteilylaivalle myönnettiin MSC:n jäljitettävyyssertifikaatti ensimmäisenä laivayhtiönä maailmassa syyskuussa 2017. Sertifikaattia laajennettiin tammikuussa 2018 kattamaan myös Suomesta liikennöivät Tallinkin pikalaivat Megastar ja Star. Tällä hetkellä Tallink Siljalla sertifikaatin piirissä ovat katkarapu- ja sillituotteet, mutta valikoimaa pyritään laajentamaan. Laivoilla käytetään vuosittain noin 50 000 kiloa sillejä ja noin 145 000 kiloa katkarapuja.

”Olemme erittäin iloisia tästä palkinnosta. On hienoa, että olemme pystyneet kertomaan miljoonille matkustajillemme kestävän kehityksen periaatteistamme sekä samalla ohjaamaan heitä tekemään vastuullisia kalavalintoja omassa arjessaan. Vastuullisuus on meidän kaikkien yhteinen asia. Me haluamme pitää hyvää huolta toimintaympäristöstämme ja jatkossakin kannustaa asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme tekemään samoin”, kertoo Tallink Silja Oy:n viestintäjohtaja Marika Nöjd.

Sertifiointi laajenee loppuvuoden aikana kattamaan myös Tallink-konsernin laivat Tukholma-Riika ja Tallinna-Tukholma –reiteillä. Tämän jälkeen kaikki konsernin matkustaja-alukset on saatu sertifikaatin piiriin. Johanna Vepsä on tästä todella ilahtunut.

”Tämä on juuri sellaista proaktiivista kehitystä, jota kaipaamme yhteistyökumppaneiltamme. Ilman aktiivisia kumppaneita olisi todella vaikeaa toteuttaa MSC:n visiota valtameristä täynnä elämä.”

Lisätietoja:

Johanna Vepsä, Marketing & Communications Manager, MSC Finland, [email protected], +358 50 570 8000

Marika Nöjd, viestintäjohtaja, Tallink Silja Oy, [email protected], +358 400 207 704

Tallink Silja Oy on osa AS Tallink Gruppia, joka on yksi Itämeren alueen suurimmista matkustaja- ja rahtiliikennevarustamoista. Yhtiön laivat liikennöivät Suomesta Tallink-brändin alla Helsingistä Tallinnaan ja Silja Line-brändin alla Helsingistä ja Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan. Tallink Silja Oy toimii Helsingissä, Turussa, Tampereella ja tytäryhtiö Sally Ab Maarianhaminassa. Yritys työllistää maalla noin 500 ja merellä noin 1000 henkilöä. AS Tallink Grupp on listattu Tallinnan pörssissä.

www.tallinksilja.fi

Lisätietoa

Kalastusyritysten kehittäminen

Kalastusyritysten kehittäminen

Kestävän kalastuksen ja kalastuksen hallinnan lisäksi kalastusyritysten tulee hallita vaikutuksiaan ympäristöön ja toisiin lajeihin.

Jäljitettävät merenelävien toimitusketjut

Jäljitettävät merenelävien toimitusketjut

Vähittäiskauppiaita, kalakauppoja ja ravintoloita sertifioidaan ympäri maailmaa, jotta MSC-merkitty kala voidaan jäljittää kestävään lähteeseen.