Skip to main content

Saarioisten kaikki tonnikalatuotteet ovat nyt MSC-sertifioituja

Saarioinen on siirtynyt käyttämään MSC-sertifioitua tonnikalaa valmisruoassaan ja tuo sen nyt myös näkyvästi esille. Sininen MSC-merkki tuotepakkauksissa kertoo siitä, että tonnikala on pyydetty kestävästi kalastetuista kalakannoista.

Tonnikalan alkuperä jää vielä usein kuluttajalle näkymättömiin, etenkin valmisruoissa. Saarioinen on linjannut, että kaikki sen tonnikalaa sisältävät tuotteet on valmistettu MSC-sertifioidusta tonnikalasta. Muutos on tuotu nyt myös näkyviin pakkauksiin: tammi–helmikuussa kaikkiin Saarioisten tonnikalatuotteisiin on ilmestynyt MSC:n sininen ympäristömerkki.

Kaikki Saarioisille ostettu tonnikala on ollut MSC-sertifioitua jo vuoden 2024 alusta. Tehtaiden MSC-sertifiointi kolmannen osapuolen suorittamine auditointeineen on kuitenkin vienyt aikaa ja resursseja, minkä takia tuotteisiin merkki ilmestyy nyt.

 MSC-merkkiä näkee kaupoissa tonnikaloissa lähinnä puhtaasti kalatuotteissa, kuten säilyketonnikalapurkeissa. Mutta yhtä lailla tärkeää on varmistaa, että muissakin elintarvikkeissa käytetty tonnikala on kestävästi kalastettua, sanoo Saarioisten vastuullisuusjohtaja Jyrki Normaja.

Saarioisten MSC-sertifioituja tonnikalatuotteitaSaarioisten MSC-sertifioituja tonnikalatuotteita.

 

Ylikalastuksen ja laittoman pyynnin estäminen turvaa kalakannat myös tuleville vuosille ja sukupolville. Luontojalanjäljen pienentäminen on yksi Saarioisten vastuullisuuden painopistealueista: tonnikalan kohdalla se tarkoittaa kestävää kalastusta ja sen varmentamista MSC-sertifikaatilla.

– Tämä on upea uutinen kaikille tonnikalan ystäville ja niitä riittää! Tonnikala on kolmanneksi suosituin kalalaji Suomessa*, joten meidän valinnoillamme on suuri merkitys maailman merillä. MSC-sertifioitu tonnikala on aina peräisin kestävästä kalakannasta ja pyydetty siten, että haitat ekosysteemille ja muille mereneläville on minimoitu. Toimintamme perustuu tieteelliseen näyttöön – jokaisen MSC-sertifioidun kalastuksen vaikutukset luonnonvaraisiin kalakantoihin ja alueen ekosysteemeihin on riippumattomasti arvioitu, ja ne täyttävät aina kestävän kalastuksen standardin tiukat ympäristökriteerit, kertoo MSC:n Suomen ja Baltian maiden maajohtaja Johanna Vepsä.

Tonnikalan sukuisten kalojen, erityisesti boniitin, sertifioitu kalastus on lisääntynyt maailman merillä huomattavasti viime vuosina. Tämä on kasvattanut MSC-kalan tarjontaa ja mahdollistanut sertifioidun kalan jatkuvan turvatun saatavuuden.

*Lähde: Luke, 28.11.2025. https://www.luke.fi/fi/tilastot/kalan-kulutus-tilasto-lakkautettu/kalan-kulutus-2024

 

Lisätietoja:
Saarioinen Oy, Jyrki Normaja, vastuullisuusjohtaja, puh. 0400 526 412, [email protected]
Saarioinen Oy, Sari Rosin, kaupallinen johtaja, puh. 0400 682 701, [email protected]

Saarioinen lyhyesti
Saarioinen on suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo. Meille ruoan tekeminen on parasta ikinä ja se on ollut yrityksen perustehtävä vuodesta 1957, jolloin toiminta käynnistyi Kangasalan Sahalahdella. Tänä päivänä Saarioinen tekee ruokaa myös Valkeakoskella, Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1 200 saarioislaisen voimin. Saarioinen vaalii perinteitä ja kehittää samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa. www.saarioinen.fi

 

Lisätietoa

Kalastusyritysten kehittäminen

Kalastusyritysten kehittäminen

Kestävän kalastuksen ja kalastuksen hallinnan lisäksi kalastusyritysten tulee hallita vaikutuksiaan ympäristöön ja toisiin lajeihin.

Jäljitettävät merenelävien toimitusketjut

Jäljitettävät merenelävien toimitusketjut

Vähittäiskauppiaita, kalakauppoja ja ravintoloita sertifioidaan ympäri maailmaa, jotta MSC-merkitty kala voidaan jäljittää kestävään lähteeseen.