Skip to main content

Vuoden 2019 Kultainen Kala -palkinto Findukselle

MSC myönsi vuoden 2019 Kultainen Kala -palkinnon Findus Finland Oy:lle. Palkinto myönnetään joka vuosi yhdelle MSC:n yhteistyökumppaneista, joka tahollaan ponnistelee merenelävien tuotannon turvaamiseksi nykyiselle ja tuleville sukupolville.

Findus Finlandille myönnettiin MSC:n Kultainen Kala 2019 Kestävän Kalan päivässä 17. syyskuuta 2019. Palkinto myönnettiin tunnustuksena proaktiivisesta ja monipuolisesta yhteistyöstä ja vastuullisten merenelävien markkinoiden edistämisestä Suomessa.

Findus Finland on vuoteen 2025 mennessä sitoutunut käyttämään ainoastaan kalaa ja mereneläviä, jotka on pyydetty ja viljelty kestävillä menetelmillä. Villien merenelävien osalta he kuitenkin saavuttivat tämän tavoitteen jo tänä vuonna – kuusi vuotta tavoitettaan aiemmin.

”Findus on työskennellyt aktiivisesti kanssamme vastuullisten merenelävien markkinoiden edistämiseksi. He ovat myös aktiivisesti viestineet tänä vuonna kestävästä kalasta – aina Findus Foodservicen kanssa kehittämästämme yleishyödyllisestä koulukampanjasta kapteeni Finduksen lanseeraamiseen. Finduksen tiimin proaktiivinen ajattelu on todella tehnyt meihin vaikutuksen ja tällainen esimerkillinen toiminta ansaitsi luonnollisesti myös palkinnon”, toteaa MSC Suomen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Johanna Vepsä.

Kalat ja merenelävät ovat ikoninen osa Finduksen brändejä ja sen emoyhtiö Noman Group on maailmanlaajuisesti suurin MSC-merkin käyttäjä.

Tavoitteemme on aina auttaa kuluttajia valitsemaan terveellisempiä ja ravitsevampia aterioita sekä syömään useammin kalaa ja mereneläviä. Pitkä suhteemme MSC:n kanssa puolestaan merkitsee sitä, että samalla, kun saavutamme tavoitteitamme, kuluttajat syövät yhä enemmän MSC-sertifioitua kalaa. Olemme erittäin iloisia tästä palkinnosta, kertoo Findus Foodservicen Brand Manager Jenni Goode.

Findus on toiminnallaan kasvattanut tietoisuutta MSC-sertifikaatista ja on näin osaltaan mukana edistämässä merten hyvinvointia ja varmistamassa, että mereneläviä on tarjolla myös tulevaisuuden sukupolville.

Lisätietoja:

Johanna Vepsä, Marketing & Communications Manager, MSC Finland, [email protected], +358 50 570 8000

Jenni Goode, Brand Manager, Findus Finland Oy, [email protected], +358 44 978 3616


Findus Finland
perustettiin vuonna 2000. Findus Finland Oy on osa Euroopan johtavaa pakastetuotteiden valmistajaa Nomad Foods Europea. Nomad Foods Europe toimii yli 4300 työntekijän voimin 15 maassa Euroopassa, ja sen liikevaihto on noin 2 mrd. €. Findus Finland Oy toimii sekä vähittäiskauppa- että suurkeittiösektorilla. Vuonna 2016 Suomen liikevaihto oli 36 milj. €. Henkilöstön lukumäärä Suomessa on 28, ja konttori sijaitsee Vantaan Kaivokselassa.

 

Lisätietoa

Kalastusyritysten kehittäminen

Kalastusyritysten kehittäminen

Kestävän kalastuksen ja kalastuksen hallinnan lisäksi kalastusyritysten tulee hallita vaikutuksiaan ympäristöön ja toisiin lajeihin.

Jäljitettävät merenelävien toimitusketjut

Jäljitettävät merenelävien toimitusketjut

Vähittäiskauppiaita, kalakauppoja ja ravintoloita sertifioidaan ympäri maailmaa, jotta MSC-merkitty kala voidaan jäljittää kestävään lähteeseen.