Skip to main content
feature Uutinen

Will Little

Kymmenet Marine Stewardship Councilin kestävän kalastuksen standardin mukaisesti sertifioidut kalastukset parantavat edelleen toimintaansa, esimerkiksi suhteessa sivusaaliiseen ja uhanalaisiin ja suojeltuihin lajeihin, myös sertifikaatin saavutettuaan.

Green turtle - Chelonia mydas - swimming underwater in the Pacific Ocean.

Tänään julkaistu uusi data osoittaa, että pelkästään vuonna 2020 MSC-sertifioidut kalastukset tekivät 100 parannusta toimintaansa. Esimerkkejä parannuksista ovat toimet uhanalaisten kilpikonnien ja makrillihaiden suojelemiseksi sekä haavoittuvaksi luokiteltujen kynsirauskujen kannan uudelleenrakentaminen.

Tämä kertoo siitä, miten MSC:n ohjelma kannustaa kalastuksia pyrkimään paitsi kestäviin kantoihin myös kohti alan parhaita toimintatapoja.

Uhanalaisten lajien suojelu

Viime vuoden sadasta parannuksesta yli puolet liittyvät uhanalaisiin ja suojeltuihin lajeihin, näihin liittyvät myös Australian itäisen tonnikalan ja miekkakalan pyynnin tekemät parannukset. Kalastus ulottuu koko Australian itärannikolle Cape Yorkin huipulta Etelä-Australian ja Victorian rajalle sekä 200 meripeninkulman päähän rannikosta.

Kalastus sertifioitiin ensimmäistä kertaa elokuussa 2015 valko- ja keltaevätonnikalan sekä miekkakalan pyynnin osalta. Sertifikaatin ehtona oli kuitenkin, että kalastuksen on todistettava, että pyynnin vaikutukset suojeltuihin kilpikonniin ja makrillihaihin oli minimoitu.

Kalastus on ottanut käyttöön uusia lisävarusteita, kuten ympyräkoukkuja, koukunirroittimia ja siimaleikkureita, sekä elektronisen valvonnan kaikilla aluksillaan. Valvonnan avulla todistetaan, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että kalastus vahingoittaisi suojeltuja lajeja. Näiden toimien seurauksena sertifioinnin ehto täyttyi ja se voitiin poistaa.

Toinen kalastus, joka on tehnyt toimenpiteitä haavoittuvien lajien suojelemiseksi, on Kanadan Scotia-Fundyn koljankalastus. Suojelutoimenpiteet Etelä-Scotian mannerjalustan, Fundynlahden, Mainenlahden ja Georges Bankin ympäristössä, joissa se toimii, ovat auttaneet merkittävästi koljakantojen jälleenrakentamisessa. Kalastus on myös vähentänyt vaikutuksiaan muihin lajeihin, kuten turskaan, valkosuomuturskaan ja rauskuihin.

Kalakannan jälleenrakentamisen lisäksi kalastus sai uuden ehdon uudelleensertifioinnin yhteydessä vuonna 2016. Sen oli todistettava, että sillä oli käytössään tehokas hallintajärjestelmä, jolla voitaisiin todentaa, ettei sen toiminta häiritse kynsirauskukannan jälleenrakentamista.

Kalastus kehitti toimintaansa monella tavoin ja otti muun muassa käyttöön rauskun tunnistusoppaan (Skate Identification Guide), jossa kuvaillaan selkeästi kahdeksan eri rauskulajin tärkeimmät ulkoiset ominaisuudet, jolloin oikeat rauskuntunnistetiedot voidaan kerätä sekä merellä että laiturissa. Näin kalastus pystyi edesauttamaan kynsirauskukantojen elpymistä ja sen sertifioinnin ehto täyttyi.

Jatkuva kehitys

Kalastukselta voi viedä vuosia saavuttaa MSC:n kestävän kalastuksen standardin vaatima taso, eikä tarina lopu siihen. Kun sertifikaatti on myönnetty, on monien myös tehtävä parannuksia toimintaansa.

“Jotta kalastus voi saavuttaa kestävän kalastuksen sertifikaatin, pitää sen täyttää MSC:n asettamat tiukat vaatimukset,” sanoo Dr Rohan Currey, MSC:n Chief Science & Standards Officer.

”Mutta monille kalastuksille asetetaan myös sertifikaatin ehtoja. Tämä tarkoittaa, että niiden tulee tehdä toiminnanparannuksia määrätyillä alueilla sovitussa aikataulussa. Näin MSC:n ohjelmassa mukana olevia kalastuksia kannustetaan parantamaan toimintaansa kohti globaaleja parhaita toimintatapoja.”

Viisitoista näistä sadasta parannuksesta pyrkivät lisäämään tieteellistä tietoa kalastuksissa ja parantamaan vaikutusten hallintaa ekosysteemeissä ja merielinympäristöissä. Näistä esimerkkinä mainittakoon islantilainen katkaravun pyynti, joka on tukenut tutkimusta merenpohjan kartoittamisessa syvänmeren sienieläinten suojelemiseksi.

Kaksikymmentä parannusta tehtiin kalastuksen hallintaan ja yksitoista kohdekalakantojen tasoon.

Nämä parannukset auttavat suojelemaan meriympäristöä ja taistelemaan valtameriämme kohtaavia merkittäviä haasteita vastaan. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan yli kolmannesta maailman kalakannoista kalastetaan yli niiden sietokyvyn ja 60 % kalastetaan niiden kapasiteetin enimmäistasolla.

Työ jatkuu

Vaikka MSC:n sertifiointiohjelmaan piirissä on jo yli 400 kalastusta, jotka edustavat yli 17% maailman luonnonvaraisesta merisaaliista, useampien kalastusten on sitouduttava kestävään kalastukseen, jotta kaikki kalakannat ja laajempi meriekosysteemi, josta ne ovat riippuvaisia, voivat kukoistaa.

”Kestämätön kalastus on vakava uhka meriemme biodiversiteetille ja tuottavuudelle. Tiedämme kuitenkin, että tehokkaalla hallinnalla heikentyneet kalakannat voidaan saada elpymään,” Dr Currey toteaa.

”Yli 400 MSC-sertifioitua kalastusta ympäri maailmaa ovat sitoutuneet toimimaan kestävän kalastuksen ja kalakantojen hallinnan globaalien parhaiden toimintatapojen mukaisesti. Usein läheisessä yhteistyössä paikallisten virastojen ja tiedeyhteisöjen kanssa ne auttavat myös edistämään tutkimusta ja innovaatioita,” hän lisää.

”Juuri alkanut YK:n merien vuosikymmen kannustaa kiristämään tahtia. Jos haluamme saavuttaa kestäviä tuloksia merissämme pitkällä aikavälillä, on elintärkeää, että työskentelemme yhä tehokkaammin yhdessä ja kiihdytämme tätä edistystä.”

Miten MSC-sertifioidut kalastusyritykset kehittävät toimintaansa?

Kalastusyritykset eivät jää paikalleen MSC-sertifiointinsa jälkeen. Ne sitoutuvat vastuullisuuden kehittämiseen ja ylläpitämiseen säilyttääkseen toimintansa globaalien parhaiden toimintatapojen mukaisena.

Miten MSC-sertifioidut kalastusyritykset kehittävät toimintaansa?