Skip to main content

MSC myöntää lähes miljoona dollaria rahoitusta kestävää kalastusta edistäville hankkeille

Marine Stewardship Council myöntää yhteensä lähes miljoona dollaria rahoitusta 22 kalastukselle ja hankkeelle 12 maassa kestävän kalastuksen ja merien suojelun tukemiseen.

 

Osa MSC:n Ocean Stewardship Fund -rahastosta (OSF) jaetaan 6 500 - 68 000 dollarin apurahoina. Nämä apurahat myönnetään kalastajille, tutkijoille, kansalaisjärjestöille ja opiskelijoille innovatiiviseen tutkimukseen ja uuden teknologian kehittämiseen tavoitteena edistää kestävää kehitystä merillä.

Esimerkkejä tänä vuonna rahoitetuista projekteista ovat mm. rauskujen satelliittiseuranta, merisiilien siirtäminen ja  syvänmeren kameroiden kehittäminen.

Ainakin puolet apurahoista ($459 000) kohdennetaan kehittyvien maiden, kuten Indonesian, Meksikon ja Intian, kalatalouden kehittämiseen niiden siirtyessä kohti kestäviä kalastuskäytäntöjä.

Monet tämän vuoden apurahoista on ohjattu merten monimuotoisuuden vähenemiseen liittyviin projekteihin. Niiden ajamat toiminnanparannukset auttavat suojelemaan uhanalaisia ja suojeltuja lajeja tai haavoittuvia meriekosysteemejä.

Apurahan saajiin lukeutuvat mm.:

MSC:n Ocean Stewardship Fund ohjaa joka vuosi 5% MSC-merkittyjen kuluttajatuotteiden myynnistä saaduista vuotuisista rojaltituotoista kestävän kalastuksen edistämiseen ja tukemiseen ympäri maailmaa.

Rahastoa laajennetaan tänä vuonna tarjoamaan lahjoituksia myös kolmannen osapuolen rahoittajilta. Sveitsiläinen hyväntekeväisyysjärjestö MAVA Foundation (MAVA) tarjoaa varoja Luoteis-Välimeren Palamòsin sinisten ja punaisten katkarapujen kannan kartoittamiseen. Hanke tukee Palamòsin katkaravun troolipyyntiä kestävien kalastusmenetelmien kehittämisessä sen tavoitellessa MSC-sertifikaattia.

Vuoden 2019 perustamisensa ​​jälkeen Ocean Stewardship Fund -rahasto on myöntänyt apurahoja yhteensä 2,8 miljoonan dollarin arvosta (64 apurahaa).

Tutustu kaikkiin tänä vuonna Ocean Stewardship -rahoitusta saaneisiin projekteihin.

Lisätietoa

Kalastusyritysten kehittäminen

Kalastusyritysten kehittäminen

Kestävän kalastuksen ja kalastuksen hallinnan lisäksi kalastusyritysten tulee hallita vaikutuksiaan ympäristöön ja toisiin lajeihin.

Jäljitettävät merenelävien toimitusketjut

Jäljitettävät merenelävien toimitusketjut

Vähittäiskauppiaita, kalakauppoja ja ravintoloita sertifioidaan ympäri maailmaa, jotta MSC-merkitty kala voidaan jäljittää kestävään lähteeseen.